Keväisin talojen seinillä tapaa usein lentelemässä pienehköjä punaruskeita mehiläisiä. Otukset ovat rusomuurarimehiläisiä (Osmia bicornis), jotka etsivät pesäpaikkoja hirsien ja lautojen koloista, ikkunanpuitteista tai joskus jopa avaimenrei’istä.
Rusomuurarit ovat kolopesijöitä, jotka luonnossa pesivät kuolleiden puiden koloissa, kuten kovakuoriaistoukkien kaivamissa käytävissä. Luonnollisia pesäpaikkoja on kuitenkin nykyisin harvoin saatavilla, koska tehometsätalous ja puistojen hoito ei suosi kuolleiden puiden säilyttämistä. Siksi rusomuurarit tarvitsevat rakennuksia tai mehiläishotelleja pesäpaikoikseen.
Rusomuurarimehiläinen on helppo tunnistaa punertavasta karvoituksestaan, joka tosin haalistuu harmahtavaksi vanhemmiten. Kooltaan rusomuurarimehiläiset ovat hieman tavallisia tarhamehiläisiä pienempiä. Naaras muuraa pesän savesta ja ruokailee keväällä kukkivien puutarhakasvien, kuten hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukilla. Siitepölyn mehiläinen kuljettaa pesään takaruumiinsa alapinnalla olevassa vatsaharjassa.
Koska vatsaharjasta irtoaa helposti siitepölyä, kun rusomuurarinaaras vierailee kukilla, se siirtää tehokkaasti siitepölyä kukalta toiselle. Onkin arvioitu, että rusomuurarimehiläinen on jopa 70-100 kertaa tehokkaampi pölyttäjä kuin tarhamehiläinen. Erityisesti hedelmänviljelijät ovat Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa ryhtyneet asentamaan viljelmilleen rusomuurarimehiläisille tarkoitettuja mehiläishotelleja pölytyksen ja hedelmäsadon parantamiseksi.
Rusomuurarimehiläiset eivät muodosta tarhamehiläisten tapaan suuria yhteiskuntia kuningattarineen ja monine työläisineen, vaan kukin naaras elää itsekseen ja rakentaa oman pesänsä. Naarailla ei ole vaistoa puolustaa pesäänsä, joten käytännössä ne voivat pistää ihmistä vain hätätilassa joutuessaan esim. ihon ja vaatteen väliin puristuksiin. Rusomuurareille tarkoitettuja mehiläishotelleja voi siten huoletta pitää vaikkapa omalla parvekkeella.